Epävarmuuden sietämättömyys

Uskon, että monissa ystäväkeskusteluissa puidaan samoja asioita, kuin omissakin piireissäni. Mitä tästä maailmanlaajuisesta epävarmuudesta lopulta kuoriutuu ja mitä sitten?

Uskon, että moni meistä seurasi Hollannin parlamenttivaaleja aiempaa tarkemmin, osittain huolestuneena, miten populistipuolueiden käy. Ehkä moni laillani sitten huokasi helpotuksesta, ettei kuitenkaan ääripopulistinen Gert Wilders saanut suurta vaalivoittoa. Seuraavaksi jännitetään Ranskan presidentinvaaleja, miten siinä samanlainen äärinationalistinen Marie Le Pen kannattajineen pärjää. Ja jos pärjää, mitä sitten? Sitten ovat Saksan parlamenttivaalit, minkä merkitys koko Euroopalle on Ranskan ja Britannian ohella suuri. Yhdysvaltain presidentti Trumpin tekoja ja mielenilmauksia odotetaan lähes päivittäin sydän kylmänä – mitä sieltä taas on tulossa?

Monet politiikan tutkijat toteavat, ettei Euroopassa eikä maailmanlaajuisesti ole nähtävissä näin suurta yht aikaista poliittista epävarmuutta, minkä vaikutukset olisivat vaikeasti ennakoitavissa ja ulottuisivat koko maailmaan, melkein jokaiseen meistä. Ei tunnu kivalta.

Muutama päivä sitten radiossa haastateltiin New Yorkista palannutta arvostettua kansainvälisen politiikan professori Koskenniemeä, joka kertoi omista kokemuksistaan ja tunnelmistaan ison meren takaa. Sydäntä kylmäsi, kun hän vertasi Yhdysvaltain nykyistä tilannetta Turkkiin ja totesi, että hän pelkää, etteivät sikäläisen yhteiskunnan demokratiaa ja oikeusvaltiota puolustavat instituutiot kestä paineita. Jos tällainen murtuminen tapahtuisi, mitä siitä seuraisi? Sitä ei halua edes ajatella! Näitä maailmanlaajuisia ilmiöitä pohditaan eri puolilla.

Kaiken lisäksi, kun monen ihmisen elämässä, meillä ja muualla, on paljon henkilökohtaista epävarmuutta tällaisen maailmanlaajuisen epävarmuuden ohella, voi vain pohtia, miten se vaikuttaa meihin ihmisinä. Osan siitä voi jo havaita erilaisina vihanpurkauksina, viholliskuvien rakenteluina, nyrkkiin puristettuina käsinä ja suureen huutoon avoimina suina. Näiden tunneilmausten edessä tuntee joskus suurta avuttomuutta. Mitä pitäisi tehdä ja miten auttaa näitä hätää kärsiviä, vihaisia tai sisäisesti alistuneita ihmisiä, joiden vihan tai raivon purkaukset voivat kanavoitua myöhemmin muilla tavoin.

Ei minulla, kuten ei varmasti monella muullakaan ole kaiken kattavaa rakentavaa ehdotusta solmujen avaamiseksi. Muutamista asioista pitäisi kuitenkin huolehtia. Asioista pitää puhua, ihmisten tilanteita pitäisi ymmärtää ja yrittää auttaa niin paljon, kuin mahdollista. Monimutkaisista, epävarmuutta aiheuttavista ilmiöistä pitäisi puhua ja ottaa selvää niin paljon, kuin mahdollista, jotta ymmärrys ja suvaitsevaisuus lisääntyisi. Mutta etenkin pitäisi huolehtia, että kansalaisyhteiskunnan peruspilarit demokratia ja oikeusvaltio pysyvät pystyssä ja toimivat hyvin. Tämä voi kuulostaa liian juhlavalta ja kaukaiselta, mutta se on juuri jokaisesta meistä kiinni. Kansalaiset itse päättävät, kuten näemme eri maissa, näiden peruspilareiden terveydestä ja toimivuudesta. Se vastuu on suuri ja sen vastuun ottaminen on juuri nyt tähdellisempää, kuin pitkään, pitkään aikaan.