Maija Anttila

 
  • Decrease font size
  • Default font size
  • Increase font size
Etusivu
Hotellihanke kaatui PDF Tulosta
08.04.2010

Mitä Katajanokan hotellin tilalle

7.4.2010

Yli neljä tuntia keskustelua, toisillemme todistelua. Mikään ei muuttunut. Valtuutetut olivat ilmeisen varhain lyöneet kantansa lukkoon. Mutta mikä oli anti?

Olin pettynyt, että hotellihanke kaatui äänin 38 - 47. Vasemmistoliitto ja rkp olivat tehneet ryhmäpäätöksen. Muut äänestivät mielensä mukaan.

Minusta näin isoa hanketta johdettiin luvattoman heikosti valtuustoryhmien johtojen puolelta. Kukaan ei ottanut vetovastuuta. Iso asia lillui erilaisten argumenttien varassa. Ei näin olisi saanut tapahtua. Katajanokan hotellihankkeessa oli kyse koko Helsingin eteläisen satama-altaan ympäristön uuden tulevaisuuden hahmottamisesta ja rakentamisesta. Tämä alue kaipaa todella uutta ilmettä ja elämää. Nyt kaupungin paraatirannat ovat tavarakonttien, rekkojen ja autojen parkkialueina. Ei kai se voi olla helsinkiläisten toive?

Omassa puheenvuorossani yritin korostaa alueen kokonaisuutta ja ettei nyt voida puhua vain yhdestä tontista ja rakennuksesta. On katsottava, mitä sen jälkeen. Mutta se tuntui kaikuvan kuuroille korville. Yksi tontti, yksi arkkitehtitoimisto, yksi hotelli, yksi tykkääminen hallitsi keskustelua.

Henkistä laiskuutta osoitti minusta Osku Pajamäen puhe pöntöstä - "ei tehdä mitään. Annetaan vain olla!" Miten vastuulliset päättäjät voivat päätyä tällaiseen ajopuu teoriaan?! Asioita pitää hoitaa ja edistää. Nyt Katajanokan sillan pieleen tulee tyhjä tila, kun satamaterminaali puretaan. Ehkäpä se siinä sitten vähitellen roskaantuu ja muuttuu autojen parkkipaikaksi. Sellaista kulttuurimaisemaa voimme sitten käydä ihailemassa. Sääli juttu!  

 

Kommentit
Uusi Etsi
Ilkka Tammisola  - Hyvä että kaatui!   |94.101.5.xxx |2010-04-08 10:14:02
Äänestitte onnettoman hotellihankkeen puolesta! Onneksi ette enää kuitenkaan ole
kaupunkisuunnittelulautakunnan puheenjohtaja (kuten toisaalla netissä
mainostatte) !
Isoisä  - Kerrankin samaa mieltä   |87.94.224.xxx |2010-04-08 10:40:41
Olen kerrankin Maija Anttilan kanssa samaa mieltä. Valtuuston päätös oli paha
kaupunkikuvallinen tappio.

Sääli myös kaupunkisuunnittelijoita. He tekevät
vuosikausia töitä kehittääkseen kaupungille fiksuja, älykkäitä ratkaisuja, jotka
sitten keskinkertaisuudet äänestävät nurin.
Ilkka Tammisola  - Fiksuja, älykkäitä?   |94.101.5.xxx |2010-04-24 16:54:34
Tässä muutama otos kaupunkisuunnittelijoiden "fiksuista älykkäistä"
suunnitelmista/ratkaisuista:

- asunto- ja ravintolalaiva-armada (> 20)
Kaisaniemenrantaan;
- kelluva olutravintola rav. Juttutuvan (sdp) edustalle
Eläintarhanlahteen;
- kelluva golfkenttä (50x200 m) Munkkiniemenrantaan;
-
helikopterikenttä laajoine täyttömaineen Hernesaaren kärkeen, liki
Pihlajasaarta;
- Kallion kirjaston lakkauttaminen, tilalle nuorisotalo (Maija
A:n yksityisehdotus);
- meren päällistä asuntorakentamista Pihlajasaaren
edustaa myöten (voittanut ehdotus).

Ykskaks ei tule enempää mieleen. Tuota
rataa kyllä löytyy lisääkin.

Onneksi sitä fiksuutta löytyy muualtakin kuin
Helsingin kaupunkisuunnittelijoilta!
Veksi Tamminen  - Uusi kaupungintalo   |91.156.141.xxx |2010-04-15 08:59:37
Toivottavasti pidät yllä keskustelua päivän lehdessä julkaistun mielipidepalstan
juttusi pohjalta.
"Kaupungintalon palauttaminen takaisin entiseen
rooliinsa ...

Stadi ja stadilaiset ansaitsevat uuden nykyaikaisin niin tieto
kuin muinkin tekniikoin varustetun kaupungintalon ja asiointipaikan.
Maija  - Kiitokset kannustuksesta   |80.186.46.xxx |2010-04-15 15:16:35
Kiitos Veksi positiivisesta otteesta ehdotukseeni. Sitä voisi tukea ihan missä
vain, jotta kaupunkilaisten mielipide tulisi esiin. Vielä näin uudelleen
luettunakin ehdotus vaikuttaa tosi hyvältä. Sen pohjalta voisi saada paljon
aikaan ja lyödä kaksi kärpästä yhdellä iskulla!
hermes bag  - hermes handbags   |59.42.230.xxx |2010-08-12 02:43:59
GLT10a08river12
link:http://www.replica-hermes.com
link:http://www.replica-hermes.com
link:http://www.omega-watches-replica.com
link:http://www.omega-watches-replica.com
link:http://www.omega-watches-replica.com
link:http://www.replica-hermes.com
link:http://www.replica-hermes.com
link:http://www.replica-hermes.com
link:http://www.replica-hermes.com
link:http://www.replica-cartier-watches.com
link:http://www.exact-handbags.com
link:http://www.handbagsspace.com
link:http://www.honeyreplicas.com

link:http://www.replicahandbagsbox.com
link:http://www.replicahandbagsbox.com

link:http://www.replicawatchesbox.com
link:http://www.replicawatchesbox.com

link:http://www.honeyreplicas.com/HandBags_LouisV uitton_5.html
link:http://www.honeyreplicas.com/HandBags_Gucci_ 6.html

link:http://www.omega-watches-replica.com
link:http://www.omega-watches-replica.com
link:http://www.omega-watches-replica.com/Omega-C lassic-Watches_1.html
link:http://www.omega-watches-replica.com/Omega-C O-AXIAL-Watches_2.html
...
Kirjoita kommentti
Nimi:
S-posti:
 
Otsikko:
 
:angry::0:confused::cheer:B):evil::silly::dry::lol::kiss::D:pinch:
:(:shock::X:side::):P:unsure::woohoo::huh::whistle:;):s
:!::?::idea::arrow:
 
Roskapostikoodi.

3.26 Copyright (C) 2008 Compojoom.com / Copyright (C) 2007 Alain Georgette / Copyright (C) 2006 Frantisek Hliva. All rights reserved."

 

anttila_1_2009.jpg

Maija Anttila
Kaupunginvaltuutettu

"On vaikeata ajatella elämää ja politiikkaa ilman tasa-arvoa ja oikeudenmukaisuutta."