Maija Anttila

Terveydenhuollon uudistamisessa palattava juurille

Uutispäivä Demari 27.5.2010 

Kansainvälisesti vertaillen terveydenhuoltomme on hoidettu tehokkaasti ja taloudellisesti. Merkittävimmät ongelmamme liittyvät eri väestöryhmien välisiin suuriin terveyseroihin ja julkisen perusterveydenhuoltomme laiminlyönteihin.  ”Sen sijaan, että ennaltaehkäisevää terveydenhuoltoa ja kansanterveystyön toimintaedellytyksiä olisi parannettu, niitä on 15 – 20 viime vuoden aikana heikennetty laiminlyömällä terveyskeskusten kehittämistä, ikäihmisten palveluiden saatavuutta sekä mielenterveys- ja päihdetyötä. Tilannetta on edelleen huononnettu epäonnistuneella, köyhiä ja pitkäaikaissairaita nöyryyttävällä maksupolitiikalla ja lyhytnäköisillä hallintouudistuksilla”, sanoo sosiaali- ja terveysministeriössä ja kansainvälisissä terveydenhuollon tehtävissä pitkän ja ansiokkaan uran tehnyt lääketieteen tohtori Kimmo Leppo tuoreessa kirjassaan ”Kansan terveys on tahdon asia”. Lepon murskakritiikkiin on helppo yhtyä.  

Terveydenhuollon palvelujen ydin on perusterveydenhuolto. Kunnan palvelujärjestelmässä palvelut kiinnittyvät toisiinsa, eikä siitä ketjusta voi ottaa yhtä osaa erilleen ilman osaoptimoinnin riskiä. Juuri näin on käynyt ja käymässä nykyisessä ulkoistamis- ja yksityistämisvimmassa.  Terveydenhuoltojärjestelmämme toimivin osa on erikoissairaanhoito, jonka porrasteinen järjestämistapa on saanut paljon kansainvälistä tunnustusta korkeasta laatutasosta ja toiminnan kustannustehokkuudesta. Hoitojaksot ovat ennätyslyhyet. Päiväkirurgia on jokapäiväistä todellisuutta niin, että esimerkiksi HYKS:ssä 85 % potilaista ei yövy enää sairaalassa. Leikkausrobotit tekevät tuloaan. Iso haaste toiminnan edelleen kehittämisessä on tieto siitä, että 20 % erikoissairaanhoidon potilaista vie 80 % menoista. Nykyinen erikoissairaanhoitojärjestelmä on kyennyt tehokkaasti hoitamaan eri vaativuustason potilaita. 

Uudet ehdotukset hämmentävät ja sotkevat 

Paras – hanke pysähtyi käytännössä hallitusvaihdokseen. Se on herättänyt pettymystä ja ristiriitoja hallituksen sisällä. Nyt vaalien lähestyessä on kasvanut tarve saada edes jotain aikaiseksi. Siksi eduskunnalle ollaan tuomassa puutteellisesti valmisteltu terveydenhuoltolaki, missä keppihevosiksi on valjastettu kaikkien kannattama sosiaali- ja terveydenhuollon yhteistyön tiivistäminen ja asiakkaan valinnan vapauden lisääminen.  Sosiaali- ja terveydenhuollon tiivistä yhteistyötä tarvitaan, mutta millä tasolla ja millaisessa hallintomuodossa, vaatii jatkoselvittelyä. Sosiaalihuollossa on omat erityispiirteensä ja sellaista tärkeää ydinosaamista, mikä liittyy yhtä hyvin kunnan muuhun palvelutuotantoon kuin terveydenhuoltoonkin. Sitä ei saa hukata. 

Huolestuttava piirre näissä sosiaali- ja terveydenhuollon hallintoa uudistavissa keskusteluissa on myös erikoissairaanhoidon luonteen ja sen kehitysedellytysten ymmärryksen puute. Keskustelut siitä, että erikoissairaanhoito voitaisiin helposti jakaa vaativaan, erityisen vaativaan ja ns. tavanomaiseen erikoissairaanhoitoon ja organisoida näiden palvelujen tuottaminen ikään kuin irrallaan toisistaan ja yhdessä sosiaalihuollon kanssa, osoittaa, että erikoissairaanhoidon porrastuksen tarkoituksenmukaisuus ja tasojen keskinäinen riippuvuus on jäänyt epäselväksi.  Erikoissairaanhoidon palveluiden järjestämisen kustannustehokkuus syntyy nimittäin juuri siitä, että koko erikoissairaanhoidon ketjun työnjako ja resurssien yhteiskäyttö on järkevää ja tehokasta. Juuri tästä lähtökohdasta on esimerkiksi HUS:a kehitetty. Sen tuloksena on syntynyt hyvin kehittyvä osaamiskeskuspolitiikka ja tukipalveluiden keskittäminen.  

Uudistustyö vaatii visiota Sosiaali- ja terveydenhuollon yhteistyön tarve on suurinta perusterveydenhuollon tasolla kunnissa, lähellä ihmisiä. Tällä tasolla voidaan myös parhaiten arvioida hallinnollisen yhdistymisen edut ja haitat. Keskeisin kriteeri tässä arviossa pitää olla palveluja hakevien ihmisten avun ja ammattiosaamisen tarve. Myös yhteistyön tarpeen arviointi tulee lähteä tästä näkökulmasta, ei hallinnollisesta ”mössöstä”. 

Erikoissairaanhoidon kehittymisen ja sen kustannustehokkuuden säilyttämisen kannalta on välttämätöntä säilyttää erikoissairaanhoidon tiivis yhteys yliopistollisen sairaanhoitopiirin tutkimukseen, opetukseen ja kehittämistyöhön. Sama koskee sosiaalihuollon ydinosaamisen kehittämistä ja sen tiedon siirtoa alan käytännön työhön.  

Perusterveydenhuollon kehittäminen on ehkä kaikista vaativinta, koska sen pitää olla kivijalka koko terveydenhuollon ja osittain myös sosiaalihuollon palvelujen kehittämiselle ja niiden tuottamiselle. Siksi on äärimmäisen tärkeätä nähdä, ettei terveyskeskustyö ole vain lääkäreiden avosairaanhoidon vastaanottotoimintaa, vaan se on laajaa moni ammatillista yhteistyötä eri sektoreiden kesken. Tämä yhteistyö osaltaan rikastaa myös perusterveydenhuollon omaa kehittymistä. Tähän kehittämistyöhön tarvitaan nyt uutta otetta ja tulevaisuuden visiota. Perusterveyden – ja sosiaalihuollon palvelujen sisällöt ja tulevaisuuden vaatimukset pitää pohtia huolella ja uudistaen. Tulevaisuuden tarpeet ovat toiset kuin tänään. Kiire on tämän asian pahin vihollinen. Tärkeätä olisi pohtia myös, miten yhteistyötä lääkäreiden ja miksei myös sosiaalityön koulutuksen ja perusterveydenhuollon välillä voitaisiin kehittää.  

Porvaripolitiikkaa 

Terveydenhuollon yksityistämistä on perusteltu viime aikoina potilaan valinnan vapauden lisäämisellä. Tämä on tärkeätä havaita, koska taloudellisilla argumenteilla yksityistämistä ei voida enää perustella. Ulkoistetut terveyspalvelut tulevat lähes poikkeuksetta omaa toimintaa kalliimmiksi. Terveydenhuoltolakiehdotuksessa valinnan vapaus on keskeisesti esillä.  

Valinnan vapautta tulee lisätä ja se voidaan tehdä myös nykyjärjestelmässä, jos kunnat niin päättävät. Sama koskee lakiehdotuksen muitakin esityksiä. Kunnat voivat halutessaan uudistaa toimintaansa sekä eri hallintoalojen yhteistyössä että valinnanvapaudessa ilman uusia hallintohimmeleitä.  Kaiken lisäksi syksyllä valmistellaan sosiaalihuoltolain uudistamista ja Paras -  hankkeen jatko on auki. Hallituksen tilkkutäkkivalmistelu aiheuttaa kunnissa vain hämmennystä – kokonaiskäsitys on kateissa.  

Tässä tilanteessa olisi järkevintä lähteä laajapohjaisesti uudistamaan kuntalakia ja siinä yhteydessä kuntapalveluja ottaen huomioon tulevat talouden haasteet ja ikärakenteiden muutokset. Tarvitsemme kuntauudistuksen ja järkevän hallintorajat ylittävän palvelu-uudistuksen. Nykymenolla molemmat jäävät haaveeksi ja edessämme ovat kasvavat palvelujen leikkauslistat ja entistä monimutkaisempi hallinto.  

Maija Anttila

kaupungin valtuutettu

HUS valtuutettu

Helsinki 

Reijo Vuorento

HYKS lautakunnan jäsen

HUS hallituksen varajäsen

Helsinki

Kommentit

Uusi Etsi

Kirjoita kommentti
Nimi:
S-posti:
Otsikko:
	Roskapostikoodi.

Powered by !JoomlaComment 3.26

3.26 Copyright (C) 2008 Compojoom.com / Copyright (C) 2007 Alain Georgette / Copyright (C) 2006 Frantisek Hliva. All rights reserved."