Tahto vaikuttaa

Poliittisen toimintani ytimen voisin tiivistää seuraaviin lauseisiin:

Helsinkiläisten elämä on monimuotoista ja siksi valtuutetun on oltava herkkäkorvainen. On kyettävä edistämään Helsingille ja helsinkiläisille tärkeitä asioita. Helsinkiä ei saa päästää rapautumaan. Maan pääkaupungin vetovoima on turvattava.

Valtuutetun valta on valmistelussa. Vaikka kaupunginvaltuusto käyttää ylintä päätöksenteko oikeutta asioissa, niin varsinaiset linjat luodaan ja esitykset tehdään lautakunnissa ja kaupunginhallituksessa. Näihin elimiin on pyrittävä ja niin olen myös tehnyt. Olen ollut poliittisen urani aikana yhteensä 27 vuotta erilaisissa puheenjohtajan tehtävissä. Se tehtävä antaa suurimmat mahdollisuudet tehdä vaikuttavaa politiikkaa. Joskus puheenjohtajan ääni voi ratkaista asian puoleen tai toiseen. Mutta useimmiten se on arvovaltajohtajuutta ja linjan määrittelyä.

Aktiivisuus ja innostuneisuus ovat valtuutetun parhaita ominaisuuksia. Asialistat on luettava ja hankittava vielä ylimääräistä tietoa joko asukkaita kuulemalla tai nettiin uppoutumalla. Helsingin kuntapolitiikka on vaativaa. Se on monesti eduskunnan ”takarivin Taavin” työtä vaativampaa. Joten ei ihme, että näiltä paikoilta ponnistetaan usein lainsäätäjiksi.

Vuosien varrella olen tehnyt varmasti pitkälti yli toista sataa valtuustoaloitetta. Valtaosa niistä ei ole johtanut mihinkään konkretiaan. Mutta jotkut ovat jopa toteutuneet, vaikka siihen on vuosia mennytkin. Jos katsotte sinistä laser-sädettä Tähtitornin mäeltä Kallion kirkolle, voitte kuvitella, että siinä oli valtuustokauteni alun yksi aloiteaihio – nostaa Tähtitornin mäen ja Kallion kirkon välinen pitkä ja upea katulinjaus valaistuksen keinoin esiin. Tai kun menette Laiturille, kaupunkisuunnitteluviraston näyttelytilaan, niin voitte miettiä, kannattiko ponnistella vanhan linja-autoaseman odotushallin muuttamiseksi kaupunkilaisia palvelevaksi tilaksi. Tai Musiikkitalon konsertteja kuunnellessa voisitte palauttaa mieleenne Talosta käydyt kiivaat taistelut. Musiikkitalon synty oli kaupunkisuunnittelukauden puheenjohtajatehtävistäni suurin ja vaativin. Siinä oli draamaa ja poliittista peliä. Tai kun nyt pohditte mahdollisesti alkavaa Hakaniemen torialueen ja torin alaisen parkkiluolan rakentumista, niin sen alkujuuret ovat ”Hakaniemi kuntoon” työryhmän työssä yli kymmenen vuotta sitten. Se oli todellista paikallista asukasaktiivisuutta, mitä vedin ja mihin sain erittäin hyvän paikallisjoukon mukaan. Tällä porukalla vedettiin suuntaviivoja Hakaniemen torialueen kehittämiseksi. Se oli lähidemokratiaa parhaimmillaan.

Kaikki tämä on osa sitä aktiivisuutta, mikä tekee politiikan teosta mielekästä – voi vaikuttaa asioiden edistymiseen, voi jopa nähdä oman työnsä tuloksia! Tahto vaikuttaa vie pitkälle, joskus jopa läpi harmaan kiven!


Hit Counter provided by Curio cabinets